Vektorilevitin mehiläispesään

75,00 

Omaa valmistustamme Mikkelissä!

45 varastossa

Osasto: Avainsana tuotteelle

Kuvaus

Vektorilevitin on mehiläispesän lentoaukkoon asennetteva laite, jonka avulla voidaan levittää biologisia torjunta-aineita.

Vektorilevitintä käytetään pölytyspalvelun yhteydessä esim. Prestop Mix- kasvinsuojeluaineen levitykseen mansikalle, vadelmalle tai omenalle. Mehiläisten kulkiessa vektorilevittimen läpi, ne saavat torjunta-aineen karvoitukseensa ja kuljettavat sen täsmällisesti viljelykasvien kukkiin.
Vektorilevittimen rakenne ohjaa mehiläiset palaamaan pesäänsä eri reittiä, jotta vältetään torjunta-aineen kulkeutuminen pesään. (tuhlausta)

  • Näppärä vaihdettava jauhelevy (2 kpl) tekee torjunta-aineen lisäämisen helpoksi myös ilman suojapukua
  • Kestävä puinen ja vanerinen rakenne
  • Sääsuojattu sinkityllä peltikatolla
  • Yhteensopiva useinpien 9 tai 10 kehäisten mehiläispesien kanssa

Mehiläisten tekemä biologisen torjunta-aineen levitys kuuluu ympäristökorvauksen piiriin, eli viljelijä voi saada tukea menetelmän käyttöön. Menetelmä on hyväksytty käytettäväksi myös luomuviljelyssä. Tuen saanti edellyttää sitoutumista koko kasvukaudeksi ja vähintään kahta mehiläispesää hehtaaria kohden.Lisätietoa pölytyspalveluista ja biologisesta torjunnasta löydät www.polytys.fi (suomen mehiläistarhaajien liitto)

Vektorilevitin toimitetaan koottuna ja käyttövalmiina, mutta mehiläispesien monikirjavuuden vuoksi sitä voi joutua sovittelemaan kuhunkin mehiläispesään sopivaksi.
Vektorilevittimen leveys on 40 cm ja se on helposti kavennettavissa välille 35-40 cm.
Jos epäilet yhteensopivuutta, ota yhteyttä! Tarvittaessa voimme muokata tuotteen mittoja.

Toimitukseen kuuluu vektorilevitin, kaksi vaihdettavaa jauhe-alustaa, kiinnitysnauha sekä käyttöohje.

Lisätiedot

Paino2,5 kg (kilogramma)
Mitat40 × 18 × 15 cm (senttimetri)
Privacy & Cookie policy
Privacy & Cookies policy
Cookie nameActive
eu_cookies_bar
eu_cookies_bar_block

Privacy Policy

Evästekäytännöt Päivitetty: 16.3.2022 Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Evästeet mahdollistavat myös liiketoimintamme kehittämisen. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: pakolliset evästeet, toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen. Pakollisia evästeitä ei voi estää. Ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston toiminnan mahdollistamiseen. Pakolliset evästeet eivät sisällä tunnistettavaa henkilötietoa. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta oleellisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä: Sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet saattavat kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Käytämme kolmansien osapuolien kuten Googlen ja Facebookin evästeitä. Evästeillä seurataan verkkosivustomme käyttöä, mikä voidaan yhdistää muihin tietoihin. Jos et salli näitä evästeitä, jäät paitsi yrityksemme kohdennetusta mainonnasta. Palvelun kehittämiseen tarkoitettujen evästeiden evästeiden avulla voimme seurata vierailuja ja liikenteen lähteitä, jotta voimme mitata ja parantaa sivustomme suorituskykyä. Evästeiden avulla pystymme kehittämään palveluamme asiakkaidemme parhaaksi. Jos et salli näitä evästeitä, emme tiedä, milloin olet vieraillut sivustollamme, emmekä voi seurata osaltasi sen toimintaa. Nämä evästeet eivät sisällä tunnistettavaa henkilötietoa. Voit halutessasi estää muut kuin pakolliset evästeet tai rajata evästeiden käyttöä sekä poistaa jo tallennetut evästeet sivustomme evästebannerin kautta. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästesuosituksista Traficomin verkkosivustolta https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/file/Ev%C3%A4steohjeistus_palveluntarjoajille.pdf Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.

Save settings
Cookies settings