Hunajaa linkoamassa ja mehiläisten pako
”Kuinka saada mehiläiset luopumaan hunajastaan?”
Siinä filosofinen kysymys jota Nalle Puhkin on tainnut joskus tuumailla.
Useimmat mehiläistarhaajan tekemät työt tehdään harmoniassa mehiläisten kanssa ja mehiläisten ehdoilla. Annetaan mehiläisille sitä mitä mehiläiset tarvitsevat ja kaikki ovat tyytyväisiä. Hunajansadon korjaaminen on poikkeus. Mehiläiset eivät luovu varastoistaan vapaaehtoisesti.
”Avuksi tähän ongelmaan on olemassa keksintö nimeltä mehiläispako.”
Mitä pidemmälle kesä kuluu, sitä enemmän hunajavarastoja mehiläispesästä löytyy, ja sitä enemmän mehiläiset keskittyvät pesänsä puolustamiseen. Alkukesällä mehiläisten huomio on lähes yksinomaan kukkien medessä ja uuden sadon keruussa. Mehiläistarhaaja voi tuolloin vierailla pesillä vaikka ilman suojavarusteita ja mehiläiset hädin tuskin huomaavat ihmisen läsnäoloa.
Loppukesästä samat mehiläiset ovatkin äkisti ärhäkkäämpiä, eikä mehiläispesillä työskentely olekaan enää niin rentouttavaa. Mehiläiset ovat siirtyneet puolustuskannalle. Stressaantuvat mehiläiset stressaavat myös mehiläistarhaajaa.
Sujuva ja onnistunut hunajasadonkorjuu vaatiikin suunnittelua ja valmistautumista.
Mehiläiset voidaan poistaa hunajakakuiltaan yksinkertaisesti harjaamalla ja ravistelemalla. Menetelmä on kuitenkin hidas, työläs ja mehiläisiä sekä tarhaajaa ärsyttävä. Avuksi tähän ongelmaan on olemassa keksintö nimeltä mehiläispako.
Mehiläispako on ikäänkuin labyrintti mehiläisille. Malleja on erilaisia, mutta idea on sama; mehiläiset pääsevät kulkemaan paon läpi yhteen suuntaan, mutta eivät löydä tietä takaisin. Yleensä mehiläispaossa on yhdestä kahteen ”nielua” samaan tapaan kuin katiskassa, mutta käänteisenä. Ulos on helppo päästä, sisään ei.
Mehiläispako pesälaatikon päältä ylös käännettynä.
Mehiläispaon yläpuolisessa laatikossa ei ole vuorokauden jälkeen enää ketään.
Mehiläispako on kiinni levyssä joka asetetaan haluttuun osaan pesää. Kerättävä hunaja jää toiselle puolella, kuningatar ja mehiläisten toukat toiselle puolella. Kuvan mehiläispako on oma tekemäni, vanerin paloista ja verkosta.
Noin vuorokauden kuluttua kaikki mehiläiset ovat löytäneet tiensä kuningattaren luokse, ja hunajalaatikot ovat helposti kerättävissä. Osa hunajasta jätetään pesään mehiläisten ruuaksi ja lisäruuaksi mehiläiset saavat sokeria, jotta selviävät talvesta.
Tämä vaihtokauppa on oikein toteutettuna kaikille mieleen.
Kun hunaja on saatu kerättyä mehiläispesiltä, se kannetaan saman tien linkoomoon, joka on hunajan käsittelyyn varattu tila.
Hunaja on painavaa, joten sen nostelussa, kantamisessa ja roudaamisessa on oma hommansa. Kun hunaja on siististi linkoomossa ollaan jo voiton puolella. Päästään siistiin sisätyöhön.
Linkoomotilan ei tarvitse olla mitenkään ihmeellinen. Riittää kun tila on siisti, lämmin ja hyvin pestävissä hunajasotkujen varalta.
Pesuhuoneessa tai keittiössäkin voi lingota hunajaa, mutta vain yhden kerran. Toisella kerralla nimittäin vaimo ehdottomasti kieltää koko touhun.
Linko pyörittää hunakennoja kovaa vauhtia rummussa, jolloin painava hunaja irtoaa keskipakoisvoiman vaikutuksesta kennon sisältä.
Lingotut tyhjät kennot palautetaan mehiläispesiin ajastaan, sitten kun mehiläiset niitä taas tarvitsevat.
Ennen kuin hunajaa päästään linkoamaan, täytyy hunajakakut kuitenkin kuoria.
Mehiläiset näet peittävät hunajakakkujen pinnan tiiviillä vahakuorella. Kuoren alla hunaja on suojassa tuholaisilta, homeelta yms.
Ennen kaikkea kuori suojaa hunajaa ilmankosteudelta. Ilman kuorta ilmankosteus tiivistyisi hunajan pintaan vedeksi ja hunaja voisi alkaa käymään vesipitoisuuden nousun seurauksena.
Muistakaa siis sulkea hunajapurkin kansi! Ilmankosteuden tiivistymistä tapahtuu jo 70% suhteellisessa ilmankosteudessa.
Hunajakennon kuorintaa veitsellä.
Kuorinnan jälkeen hunajakennot siis lingotaan. Linkoja on sekä moottoroituja että käsikäyttöisiä. Kennoja pitää pyörittää kovaa ja mielellään useita minuutteja kutankin erää. Moottoroitu säästää käsivoimia ja aikaa jos mehiläispesiä on enemmän kuin muutama.
Lingosta hunaja valuu eteenpäin ja siitä poistetaan mehiläisvahamurut siivilöimällä.
Hunaja voidaan myös hienosiivilöidä ja suodattaa myös siitepölyhiukkaset pois. Tällöin hunaja ulkonäöltään tasaista ja pysyy juoksevana pidempään.
Oma mielipiteeni on että siitepöly on hyödyllinen ravintolisä sekä osa aitoa hunajaa. Emme siis suodata hunajaamme siitepölyttömäksi. Tästä syystä tarkkasilmäinen saattaa nähdä hunajassamme siitepölyhiukkasia.
Siivilöinnin jälkeen hunaja on periaatteessa valmista purkitettavaksi. Jotta hunajan koostumus pysyisi miellyttävän pehmeänä, kuuluu meidän hunajan käsittelyyn vielä hunajan kontrolloitu kiteyttäminen hienoon ja pehmeään koostumukseen. Siinä on omat salaisuutensa…
Mutta eipäs mennä turhan tekniseksi!
Hunaja on nyt virallisesti purkissa.
